Montgenèvre – Ranskan alppien pioneerikeskus Montgenèvre (1850 m)

logo

Kaikki alkoi vuonna 1907 kansainvälisillä laskettelukisoilla. Silloin ranskalainen Montgenèvren vuoristokylä julistettiin virallisesti Ranskan Alppien ensimmäiseksi hiihtokeskukseksi ja loi näin ollen pohjan nykyiselle Montgenèvren hiihtokeskukselle. Alueen historia on yhä tänäkin päivänä läsnä keskustan lukuisissa vanhoissa rakennuksissa, jotka ovat yhdistetty uusien, perinteiseen tapaan rakennettujen mökkien kanssa. Näin Montgenèvre on säilyttänyt sen aidon viehätyksensä ja samalla kehittynyt moderniksi ja viihtyisäksi hiihtokeskukseksi.

Tätä korkealla laaksossa, 1850m korkeudella sijaitsevaa vuoristokylä-idylliä vahvistaa myös erinomaiset ilmasto-olosuhteet. Ensinnäkin Montgenèvren eteläinen sijainti tarkoittaa noin 300 aurinkoista päivää vuodessa. Toisekseen tämä historiallinen hiihtokeskus saa osansa „Lombarde“ itätuulesta, joka tarkoittaa valtavia määriä lunta koko sesongin ajan.

Kolmas etu tässä maalauksellisessa, Italian rajalla sijaitsevassa talviurheilukylässä on sen suora yhteys Vialattean XXL-hiihtokeskusalueeseen. Montgenèvre on ranskalais-italialaisen rinnealueen läntisin ja myös ainoa ranskalainen hiihtokeskus, joka on suoraan yhteydessä Italian puolen hiihtokeskusten Clavieren, Sestieren, Sansicarion ja Sauze d'Oulx:in kanssa. Nämä keskukset ovat tulleet tunnetuksi myös vuoden 2006 Turinin talviolympialaisten kilpailupaikkana.

Hiihtokeskus Montgenèvre Lisätiedot

  • Hiihtolatuja
  • Valaistu rinne
  • Halfpipe
  • Snowpark
  • Hiihtokoulu
  • Hiihtopäiväkoti
  • Lasten päivähoitopalvelu
  • Elokuvateatteri
  • Ravintola
  • Luistinrata
  • Yökerho
  • baari
  • Urheiluliike
  • Lumikelkkamäki
  • Ruokakauppa
  • Pankki
  • Pankkiautomaatti
  • Hyvinvointipalvelut

Lisätietoja

Portti laskettelu-universumiin

Jo pelkästään Montgenèvren ja sen italialaisen naapurihiihtokeskuksen Clavieren rinnealueet tarjoavat noin 100km rinteitä sekä valtavan rinnevalikoiman. Monts de la Lunen eli Monti Lunan (myös „kuuvuoret“) laskettelualue ulottuu 1350m ja 2680m väliselle korkeudelle. Talviurheilijat voivat saavuttaa myös Chavlet ja Serre-Thibaudin huippujen pohjoisrinteet suoraan Montgenèvresta. Sieltä löytyy upeita rinteitä aina helpoista keskivaikeisiin saakka, jotka sopivat erityisen hyvin harjoitteluun, mutta myös joitain mustalla merkittyjä rinteitä suoraan Chavlet-huipun alapuolelta.

Hiihtokeskuksen eteläpuolella on tarjolla useita monipuolisia rinteitä kaikentasoisille talviurheilijoille. Prarialin alueelta löytävät aloittelijat useita harjoittelurinteitä ja kokeneemmat talviurheilijat puolestaan jännittäviä slalom-rinteitä. Suuri ylätasanko Les Angesin alueella tarjoaa myöskin erinomaisia rinteitä keskitasoisille sekä kokeneille laskijoille. Ranskan ja Italian välinen siirtymäkohta Rocher de l’Aigle puolestaan tarjoaa huomattavasti vaativampia rinteitä. Erityisesti mustalla merkitty laskurinne ja sen monet kumpareet ja syvennykset ovat todellinen haaste.

Lisää rinneseikkailuja pääsevät ammattilaskijat kokemaan lukuisilla off-piste rinteillä. Vaativat vapaalasku-alueet löytyvät ennen kaikkea Rocher de l´Aiglen, Chavletin ja La Planen alueilta. Ne, jotka haluavat yhä korkeammalle, voivat antaa helikopterin jättää heidät kaikkein korkeimmille koskemattomille lumialueille.

Myös itse hiihtokeskus on vilkas. Montgenèvren rinteiden alapuolella sijaitsee 50 000m2 kokoinen suuri harjoittelualue aloittelijoille, johon kuuluu myös hiihtokoulu ja lasten omat hiihtohissit.

Ei pidä myöskään unohtaa lumilautailijoita ja freestyle-laskijoita, jotka myös saavat osansa hiihtokeskuksen omassa snowparkissa ja sen halfpipessa, jossa he pääsevät harjoittelemaan. Ylimääräinen boardercross-rata löytyy Col de l’Alpet-huipun alapuolelta.

Lisää hauskuutta tuo niin sanottu BigAirBag, joka löytyy suoraan hiihtokeskuksen alueelta. Tämä valtava ilmatyyny mahdollistaa lautailijoille ja laskettelijoille erilaisten hyppyjen ja temppujen harjoittelemisen ja lopuksi turvallisen ja pehmeän laskeutumisen.

Murtomaahiihdon ystäville löytyy myös mieluista tekemistä Montgenèvressa, jossa heillä on valittavanaan 17km pitkä hiihtoreitti aina Claviereen asti. He voivat myös ihailla upeita maisemia vastapäätä sijaitsevassa Vallée de la Clarée:ssa.

Ne, jotka ovat kolunneet Montgenèvren rinnealueen, voivat valloittaa loput „linnunradan“ alueet. Vialattean XXL-hiihtokeskusalue ja sen yhteensä 400 rinnekilometriä ovat saavutettavissa Rocher de l’Aigle-passin avulla ja sen jälkeen Colle Bercian ohituksella. Seuraavaksi talviurheilijat voivat siirtyä Cesanaan ja sieltä Sansicarion ja Sauze d’Oulx:in alueille. Lopuksi pääsee Sestrieren rinnealueelle. 250 rinteen lisäksi koko alueelta löytyy myös neljä snowparkkia ja ylimääräisiä hiihtolatuja, erityisesti Pragelaton alueelta.

Talvi-iloa koko perheelle

Ne, jotka haluavat tämän valtavan klassisen talviurheilutarjonnan lisäksi vieläkin enemmän vaihtelua, voivat valita lisäksi erilaisia vapaa-ajan aktiviteettejä Montgenèvren ja sen ympäristön alueelta. Pelkästään jo kelkkailun ystäville löytyy lukuisia kelkkailumahdollisuuksia. Kolmen normaalin kelkkaradan (kaikissa käytössä mattohissi) lisäksi talviurheilijat voivat viilettää mäkeä alas erityisen nopeilla ilmarenkailla tai ns. yoonerilla eli innovatiivisella kelkalla, joka näyttää hieman monoski-sukselta, jossa on istuin.

Oikea kohokohta kelkkafaneille on uusi kelkkarata Monty Express, joka alkaa Chavlet-huipulta ja jatkuu yli 1400m alas hiihtokeskukseen. Hurjapäiden ei myöskään tule jättää väliin retkeä Cesanaan. Siellä yli 16-vuotiaat, jotka haluavat kokea todellista vauhdin huumaa, voivat laskea jäisillä olympiakelkkaradoilla.

Ne laskijat, jotka haluavat saavuttaa uuden nopeusennätyksen Montgenèvressa, voivat kokeilla nopeushiihtoa, jossa he laskevat rinnettä alas erityisen leijan vetämänä. Lumikenkävaellukset ja moottorikelkkaretket viimeistelevät talvisen vapaa-ajanviettotarjonnan. Hiihtokeskuksessa sijaitsee myös luistelurata (joulukuusta maaliskuun alkuun saakka) sekä puukiipeilypuisto, jotka tarjoavat hauskuutta myös rinteiden ulkopuolella.

Talvilomailijat voivat lisäksi rentoutua useissa kylpylöissä, joista löytyy turkkilainen sauna, poreallas, tavallinen sauna, wellness- ja kauneushoitoja sekä myös elokuvissa. Lukuisat viihtyisät ravintolat ja baarit tarjoavat rentouttavaa ajanvietettä iltaisin.

Pienet talvilomailijat ja perheet iloitsevat useista erityisistä tarjouksista ja palveluista, sillä Montgenèvre on palkittu Famille Plus Montagne-leimalla. Alle 6-vuotiaat laskettelijat laskevat täysin ilmaiseksi ja alle 14-vuotiaat puolestaan halvemmalla. Tämän lisäksi on tarjolla ilmainen lasku Monty Express kelkkaradalla sekä kaksi suurta leikkikenttää rinteiden juurella ja Chavlet-gondolihissin asemalla. Pienille lomailijoille (yli 6kk ikäiset lapset) tarjotaan myös erilaisia hoitopalveluita kuten päivähoitopaikkaa, lastentarhaa ja hiihtokoulua.

huipulle

Montgenèvre 21 Huoneistoja

  • vapaa
  • tarjous
  • pyynnöstä
  • varattu
  • internet
  • sauna
  • Uima-allas
  • takka
Busy...