Valloire/Valmeinier – kolme "pientä" laaksoa Valloire/Valmeinier (1430-2750 m)

logo

Alppien nuorin hiihtoalue tuli talviurheilijoiden käyttöön vasta vuonna 1986 ja sitä nimitetään kolmen suuren laakson pikkusiskoksi. Siihen on tasan kaksi syytä. Ensinnäkin yksi kuuluisan Trois Vallées'n hiihtoalueen hiihtokeskus, kosmopoliitti Courchevel, oli alun perin tarkoitus rakentaa tänne. Toisekseen tämä "pikkusisko" eli Valloire/Valmeinierin hiihtokeskus muodostuu niin ikään kolmesta laaksosta tarjoten suuren rinnevalikoiman.

Auringon hellimässä Mauriennen laaksossa liitettiin 80-luvulla yhteen Valloiren ja Valmeinierin hiihtoalueet, ja Valmeinierin kylä 1500 metrin korkeudessa muutettiin hiihtokeskukseksi. Siitä huolimatta Valmeinier 1500 on säilyttänyt perinteisen vuoristokylän charminsa vanhoine, perinteisine kivitaloineen. Yhtälailla sympaattinen ja viihtyisä, joskin uudelleen rakennettu on Valmeinier 1800, Mauriennen laakson uusin hiihtokeskus. Kaikki tämän modernin hiihtokeskuksen rakennukset sopivat ympäröivään vuoristomaisemaan. Rakennuksissa on käytetty materiaalina paljon puuta ja ne on sijoitettu hevosenkengänmuotoon niin, että suksilla pystyy laskemaan aurinkoterasseille ja viihtyisiin kahviloihin.

Kuuluisien Col du Galibierin ja Télégraphen juurelta 1430 metrin korkeudesta löytyy kolmen pienen laakson kolmas hiihtokeskus, hurmaava Valloiren talviurheilukeskus, joka sulautuu viereiseen Valmeinier 1500:n hiihtokeskukseen.

Hiihtoalue Valloire/Valmeinier Lisätiedot

Rinnekilometrejä 160 km
Helppoja 100 km
Keskivaikeita 48 km
Vaikeita 12 km
Laskettelurinteitä 90
Vihreitä 16
Sinisiä 33
Punaisia 33
Mustia 8
Hiihtohissejä 29
Ankkurihissejä 10
Tuolihissejä 17
Gondolihissejä 2
Lumitykkejä 400
Jäätikköjä
Halfpipeja 1
Snowparkeja 1
Valaistuja rinteitä 1
Hiihtolatuja 15 km
Lumikelkkamäkiä 3

Lisätietoja

Hiihtoalueella taattu lumivarmuus

Valloiren ja Valmeinierin yhtenäisellä hiihtoalueella on tarjottavanaan 89 rinnettä, joiden yhteispituus on 160 kilometriä. Monipuolinen valikoima mitä erilaisimpia reittejä ja haastavia luonnonrinteitä löytyy 1500–2750 metrin korkeudesta. Valloire/Valmeinierin hiihtokeskuksen suurena etuna on, että noin 70 prosenttia sen rinteistä sijaitsee yli 2000 metrin korkeudessa, joten kolmen pienen laakson hiihtoalueella on taattu lumivarmuus. Lisäksi hiihtoalueen matalammissa osissa lumimäärän riittävyydestä pitävät huolen yli 400 lumitykkiä.

Yli 30 hiihtohissiä varmistavat mutkattomat ja mukavat puitteet Valloire/Valmeinierin hiihtoalueella lasketteluun. Kaikki kolme laaksoa, Gros Crey, Crey du Quart ja La Setaz, hiihtoalueen kolmen vuorenhuipun välissä tarjoavat reittivaihtoehtoja helpoista vaikeisiin kaikentasoisille laskijoille. Lukemattomien mahtavien rinteiden joukosta yksi suositeltava reitti on "Génépi", joka alkaa Valmeinierin yläpuolelta ja johtaa Valmeinier 1500:een saakka ja sitä laskiessaan pääsee nauttimaan Arcin laakson upeista maisemista. Seuraava laakso Valloiren hiihtoalueen länsirinteillä tarjoaa pääasiassa helppoja ja keskivaikeita rinteitä. Itäpuoli taas yllättää mahtavilla luonnonrinteillään ja hiihtoalueen pisimmällä rinteellä. "Selles" -rinteen korkeusero on 1050 metriä, mutta se on siitä huolimatta ihanteellinen myös aloittelijoille. Kunnon haasteen ammattilaisille tarjoavat Valloire/Valmeinierin kolmannen vuoren rinteet. Osin vauhdikkaiden Valloiren laaksoon johtavien metsäreittien ohella kokeneita laskijoita odottavat todella haastavat mustat rinteet, kuten "Cascade" ja "Olympique".

Valloire/Valmeinierin hiihtoalueen koskemattomia luonnonrinteitä eivät tietenkään arvosta pelkästään laskettelijat. Vapaalaskijoiden ja lumilautailijoiden keskuudessa hiihtokeskusta pidetään sisäpiirin vinkkinä. Hiihtokeskuksessa on myös tarjolla lumivyöryyn valmentava kurssi, jotta vapaalaskuelämys olisi kaikkien kolmen laakson talviurheilijoille turvallinen.

Vapaalaskutarjonta ei kuitenkaan ole ainut syy sille, miksi myös lumilautailijoiden kannattaa ottaa suunnakseen kolmen laakson hiihtoalue, Valloire/Valmeinier. Valtavankokoinen "Snowpark du Lac de la Vielle" Crey du Quartissa tarjoaa useita alueita eritasoisille laskijoille ja sen suksicrossi sekä halfpipe huolletaan päivittäin. Snowparkille ei ole syyttä myönnetty Ranskan lumilautailijoiden liiton (AFS) laatusinettiä ja se luetaankin Ranskan viiden parhaimman snowparkin joukkoon.

Mikäli alueen mahtavista maisemista ja auringonpaisteesta haluaa nauttia mieluummin perinteisien maastohiihdon parissa, löytyy Valloiren yläpuolelta kaunis latu, joka johtaa hieman maastoltaan mäkistä laaksoa pienelle lentokentälle. Sen lisäksi valikoimasta löytyy haastava korkean paikan latu, joka on korkealla Valloiren Trois Croixin rinteen yläpuolella.

Valloiren ja Valmeinierin hiihtoalueet tarjoavat luonnollisesti laskunautintoa myös perheen pienimmille, joista alle 5-vuotiaat eivät tarvitse hissilippua. Lapsille riittää tekemistä etenkin Valmeinierin ja Valloiren niin sanotuissa easyparkeissa, jotka on suunnattu erityisesti lapsille ja joissa voi turvallisesti opetella laskettelua ja kaikkea siihen liittyvää. Lapsia odottavat päivähoitopalvelut, hiihtopäiväkodit ja lasten hiihtokoulut Valloiressa ja Valmeinierissa.

Urheiluun rinteiden ulkopuolella on täällä oivat mahdollisuudet. Alueelta löytyy 20 kilometrin verran reittejä talvivaelluksia tai sauvakävelyretkiä varten. Päivittäiset opastetut puolen päivän, koko päivän tai yölliset lumikenkävaellukset, koiravaljakkoajelut ja kolme lumikelkkamäkeä eivät jätä kenenkään vapaa-ajantoiveita täyttämättä.

Useat ravintolat, baarit, liikkeet ja kolme elokuvateatteria kutsuvat lisäksi rentoutumaan ja nauttimaan kaikin puolin onnistuneesta hiihtolomasta Valloire/Valmeinierin kolmessa laaksossa.

Hiihtokeskus Valloire/Valmeinier

huipulle

Valloire/Valmeinier 192 Huoneistoja

  • vapaa
  • tarjous
  • pyynnöstä
  • varattu
  • internet
  • sauna
  • Uima-allas
  • takka
1/192
Busy...