Pra Loup – Rinnehupia „suden niityllä“ Pra Loup (1500 m)

logo

Suositun Espace Lumièren hiihtoalueen pohjoisosassa sijaitsee Pra Loupin kaksiosainen hiihtokeskus, jonka nimi juontaa tämän vuoristoalueen aikasemmilta asukkailta – nimittäin susilta. Pra Loupin (tarkoittaa kutakuinkin „suden niittyä“) juuret ulottuvatkin melkein 3000 vuoden päähän. Noin 900 eKr. saapuivat Ligurian lammaspaimenet ja asettuivat asumaan alueelle, jonne he myöhemmin perustivat tämän vuoristokylän eli nykyisen Molanesin hiihtokeskuksen, jota kutsutaan myös nimellä Pra Loup 1500. Kylän kehitys talviurheilukeskukseksi alkoi kuitenkin vasta 1960-luvun alussa, jolloin muodostui ennen kaikkea korkeammalla sijaitseva Pra Loup 1600 hiihtoasema. Nykyään tarjoavat molemmat kylän osat jotain jokaiseen makuun. Pra Loup 1500/Molanes on viihtyisä ja perinteinen alppikylä, jonka kaikki noin 20 rakennusta jakautuvat kylän keskustan historiallisen kappelin ympärille.

2km päässä sijaitseva Pra Loup 1600 tarjoaa sitä vastoin modernia tyyliä ja monipuolista after ski-toimintaa. Erityisesti nuoret lomailijat lähellä sijaitsevalta Ranskan Rivieralta ja Italiasta, joka ei sekään sijaitse kaukana, matkustavat mielellään Pra Loup:iin. Päivisin alueen kahviloissa ja ostoskujilla sekä iltaisin ravintoloissa ja baareissa vallitsee erittäin eloisa ja etelänmaille tyypillinen rento tunnelma.

Hiihtokeskus Pra Loup Lisätiedot

  • Halfpipe
  • Snowpark
  • Hiihtokoulu
  • Hiihtopäiväkoti
  • Lasten päivähoitopalvelu
  • Elokuvateatteri
  • Ravintola
  • Luistinrata
  • Yökerho
  • baari
  • Urheiluliike
  • Lumikelkkamäki
  • Ruokakauppa
  • Pankki
  • Pankkiautomaatti
  • Hyvinvointipalvelut

Lisätietoja

Erinomainen rinneverkosto

Pra Loupin hiihtoalue on ennen kaikkea viihtyisä ja kiireetön. Siitä lähtien, kun nämä kaksi 1600m ja 1500m korkeudessa sijaitsevaa hiihtoasemaa vuonna 1977 yhdistettiin etelämmässä sijaitsevan Val d‘Allos-La Fouxin talviurheilukeskuksen kanssa, on talviurheilijoilla ollut käytössään koko Espace Lumièren hiihtoalue ja sen yhteensä 180 rinnekilometriä. Pra Loupin alueelta löytyy noin 100 rinnekilometriä ja ne jakautuvat yli 40 kaikentasoisiin rinteisiin. Laskijoilla on valittavanaan leveitä ja helppoja reittejä kohtalaisen jyrkillä rinteillä sekä haastavampia reittejä korkeammalla ja kaikkea siltä väliltä. Molanesin yksi gondolihissi ja Pra Loup 1600 kaksi gondolihissiä vievät talvilomailijat nopeasti ja helposti suoraan keskelle rinnealuetta. Laskettelun aloittelijoille löytyy ihanteellisia ja suuria harjoittelualueita Molanes- ja Costebelle-gondolihissien pääasemalta, jossa he pääsevät harjoittelemaan ensimmäisiä laskujaan kaikessa rauhassa. Kolmas aloittelijoiden alue omalla hissillä (Sorbiers) varustettuna puolestaan sijaitsee aivan Pra Loup 1600 loppupäässä.

Freeride-fanit löytävät mieluistansa tekemistä erityisesti Tête de Sestrière- ja Tête de Vescal-rinteistä. Molemmat huiput tarjoavat lisäksi yhteyden Val d’Allosin hiihtoalueelle. Kyseiselle hiihtoalueelle pääsee Pra Loupin rinnealueelta kuitenkin vain erittäin pitkää, punaisella merkittyä Quartiers-rinnettä pitkin, joka alkaa Le Lac-huipulta 2500m korkeudelta.

Suuri lumilautailijoiden alue

Pra Loupin hiihtoaluetta osaavat arvostaa ennen kaikkea lumilautailijat ja freestyle-laskijat. Syynä siihen on se, että jopa yli 40 hehtaaria koko alueelta on niin sanottua „rider spacea“. Tähän kuuluu hyvin varusteltu funparkki, josta löytyy halfpipe Bergeries-hissin luota sekä 5 lumilautakrossi-aluetta, jotka jakautuvat koko rinnealueelle.

Erinomaisia palveluita saavat osakseen myös perheen pienimmät talvilomailijat, sillä ei tule unohtaa Pra Loupin vuonna 2006 saamaa „Famille Plus Montagne“-leimaa sen erityisen perheystävällisestä tarjonnasta. Tähän tarjontaan kuuluu mm. hoitopalvelut kuten yli 6kk ikäisille tarkoitettu päivähoitola, 3-5 –vuotiaille suunnattu päiväkoti sekä laskettelukursseja yli 5-vuotiaille pienille talviurheilijoille. Näiden lisäksi tarjotaan joka keskiviikkoilta klo. 19.00-22.00 erityistä „myöhäishoitopalvelua“ lapsille, joiden vanhemmat haluavat viettää yhden illan lomallansa vain kahden kesken. Lapsille on tarjolla myös erityinen lasten harjoittelualue sekä 6 lasten- ja aloittelijoiden hissiä. Alle 5-vuotiaat lomailijat saavat kaiken lisäksi ilmaisen hiihtolipun.

Paljon hauskanpitoa pienille talvilomailijoille

Yhtä monipuolinen kuin rinnetarjonta, on myös vapaa-ajantarjonta erityisesti nuorille lomailijoille. Pra Loup 1600 kutsuu lapsia pyörähtämään karusellissa tai luisteluradalla. Hiihtokeskuksen keskustasta puolestaan löytyy kiipeilynuora, jossa kiipeilyn ystävät pääsevät näyttämään taitojaan suurten puunlatvojen välissä - vyöllä kiinnitettyinä tietysti. Niillä, jotka haluavat valloittaa rinteet kelkalla, on valittavanaan kolme kelkkarataa: yksi „normaali“ rata, yksi alle 6-vuotiaille laskijoille tarkoitettu rata Pra Loup 1600 alueella sekä kolmas rata Pra Loup 1500 yläpuolella, Molanes-gondolihissin asemalla. Sekä pienet että isotkin talvilomailijat voivat lisäksi ajella lumimönkijällä tai ihailla Pra Loupia ympäröivää upeaa maisemaa lumikenkävaelluksella.

Erityisesti „isompia“ lomailijoita ilahduttaa mahdollisuus kokeilla Pra Loupissa lumipotkulautailua tai moottorikelkkailua tai vaikkapa liitovarjoilua tandemina, jossa pääsee ihastelemaan ainutlaatuista alppimaisemaa aivan erityisellä tavalla. Pra Loup 1500/Molanesin alueella on urheilun ystävillä käytössään myös kaksi tenniskenttää sisätiloissa.

After skin saralla ei Pra Loup 1600 myöskään jätä mitään toiveita täyttämättä. Hiihtokeskuksen keskusta on nimittäin moderni ja osittain katolla varustettu kauppakuja, josta löytyy noin 80 liikettä, elokuvateatteri sekä lukuisia kahviloita, ravintoloita, baareja ja kaksi diskoa. Ilmaisen shuttle-bussikuljetuksen ansiosta (klo. 20.00 saakka) pääsevät myös Pra Loup 1500/Molanesin alueella lomailevat hyötymään tämän korkeammalla sijaitsevan hiihtokeskuksen vapaa-aika- ja iltatarjonnasta.

huipulle

Pra Loup 30 Huoneistoja

  • vapaa
  • tarjous
  • pyynnöstä
  • varattu
  • internet
  • sauna
  • Uima-allas
  • takka
Busy...