Aravis – Suuri talviurheilutarjonta pienessä laaksossa Aravis (935-2477 m)

logo

Sijainti kahden vuoriston, pohjoisen Pointe Blanchen ja eteläisen Aravis-Massivin välissä, takaavat Aravis hiihtoalueelle mitä parhaimmat lumiolosuhteet koko sesongin ajaksi. Pilviin ulottuvien lumihuippujen ympäröimässä pienessä laaksossa Aravis rinteet nauttivat ylenpalttisesta lumimäärästä. Samaan aikaan hiihtolomailijat voivat kuitenkin nauttia etenkin pohjoisilla ja eteläisillä alueilla mahtavasta auringonpaisteesta. Lumen ja auringon lisäksi hiihtolomailijoita Aravis hiihtoalueella odottavat lumiset metsiköt, perinteiset lomamökit ja pienet rinneravintolat. Näissä maisemissa jokainen lasku hiihtoalueen 138 rinteessä on elämys ja kunnon lomatunnelma on taattu.

Yhteensä 210 rinnekilometriä jakautuvat keskimmäisen, 2100 metrin korkuisen Mont Lachatin vuorenhuipun ympärille, eivätkä ne jätä yhdenkään aloittelijan tai ammattilaisen toiveita täyttämättä. Laskettelun vasta-alkajille löytyy yhteensä yksitoista mahtavaa harjoitusaluetta. Etenkin harjoitusalue Roc des Arcesin tasangon alapuolella tarjoaa paljon tilaa laskemisen harjoitteluun. Sinne pääsee helposti gondolihissillä Le Grand-Bornandin kylästä. Kaikki muut aloittelijoiden alueet löytyvät Le Grand-Bornand-Chinaillonin alueelta.

Hiihtoalue Aravis Lisätiedot

Rinnekilometrejä 210 km
Helppoja  km
Keskivaikeita  km
Vaikeita  km
Laskettelurinteitä 138
Vihreitä 36
Sinisiä 45
Punaisia 46
Mustia 11
Hiihtohissejä 80
Ankkurihissejä 50
Tuolihissejä 26
Gondolihissejä 9
Lumitykkejä 350
Jäätikköjä
Halfpipeja 2
Snowparkeja 3
Valaistuja rinteitä 2
Hiihtolatuja 130 km
Lumikelkkamäkiä 7

Lisätietoja

Aloittelijoiden paratiisi

Harjoittelun jälkeen oikeisiin rinteisiin uskaltautuvalla aloittelijalla on aihetta iloita, sillä hiihtoalueen 81 rinteestä jopa 138 on tasoltaan helppoja. Erityisen suositeltava on esimerkiksi sininen "Le Col des Annes" -rinne, joka johtaa Tête des Annesista (1869 m) pitkää etelärinnettä alas. Niin ikään helppo on myös yksi Savoien alueen Alppien pisimmistä rinteistä, "L‘Abondance" -rinne, joka alkaa "La Floria" -hiihtohissin luota ja päättyy Le Grand-Bornand-Chinaillonin laaksoasemalle.

Keskivaikeita rinteitä laskeville löytyy yhteensä 16 punaista rinnettä, joiden joukossa on myös hiihtoalueen pisin, neljän kilometrin mittainen "L‘Envers"-rinne. Ammattilaisten ei tule missään nimessä jättää väliin "La Noire de Lachat" -rinnettä eli mustaa kumparerinnettä, joka alkaa suoraan vuorenhuipulta.

Perinteisen rinnetarjonnan lisäksi Le Grand-Bornandin hiihtoalue, jossa on 29 hiihtohissiä, tarjoaa mutamia yllätyksiä. Hiihtoalueelta löytyy kolme kilpailurinnettä, joista yksi on pujottelurinne, sekä kaunis Mont Lachatin luonnonrinnealue.

Joka tiistai Le Grand-Bornand-Chinaillonissa on mahdollista lasketella tähtitaivaan alla. "L’Abondance" ja "Les Cyclamens" -rinteet "Les Gettiers"-hiihtohissin molemmin puolin on nimittäin valaistu.

Le Grand-Bornandin hiihtoalueen lumilautailijoille oikea paikka on "Le Park du Grand-Bo" -snowpark (1800 m), joka kuuluu Ranskan Alppien 10 parhaan snowparkin joukkoon. Yhteensä viiden hehtaarin alueella on halfpipe, 700 metrin mittainen lumilautacrossirata, neljä hyppyriä, harjoitusalue ja reilialue.

Le Grand-Bornandin hiihtoalue täyttää suurimmatkin vaatimukset, mitä maastohiihtomahdollisuuksiin tulee. Bouchetin laaksossa ja korkealla Chinaillonissa on yhteensä 43 hiihtolatua, jotka kiemurtelevat kauniissa alppimaisemissa. Muutamilla näistä hiihtoladuista on harjoitellut jopa kuuluisa ranskalainen ampumahiihdon maailmanmestari Sylvie Becaert. Hiihtoladuista yhdeksän alkaa Le Grand-Bornandin kylästä. Ne ovat pituudeltaan 1,5–14,5 kilometriä ja osa laduista soveltuu luisteluhiihtoon. Kylän keskustasta löytyy myös ampumahiihto- ja harjoitusalue. Loput neljä hiihtolatua ovat 2–12 kilometrn mittaisia ja ne sijaitsevat Le Grand-Bornand-Chinaillonin ympäristössä.

huipulle

Aravis 39 Huoneistoja

  • vapaa
  • tarjous
  • pyynnöstä
  • varattu
  • internet
  • sauna
  • Uima-allas
  • takka
1/39
Busy...