Les Menuires – Lapsiperheiden hiihtokeskus Les Menuires (1850 m)

logo

Les Menuires näyttäytyy kävijöilleen aurinkoisena koko perheen hiihtokeskuksena, jonka mahtavat alppimaisemat tekevät vaikutuksen kesät talvet. Tämä Bellevillen laakson keskimmäinen, perheystävällinen hiihtokeskus 1850 metrin korkeudessa on osa maailman suurinta hiihtoaluetta, Les Trois Vallées'ta, jossa laskettelurinteiden yhteispituus on 600 kilometriä. Yksin Les Menuiresissa on 53 hiihtohissiä ja yli 120 kilometriä rinteitä, joten valinnanvaraa löytyy kaikille laskijoille aloittelijoista ammattilaisiin. Lisäksi hiihtokeskus sijaitsee erityisen aurinkoisella paikalla ja etelänpuoleisilla rinteillä voikin usein jo helmikuussa laskea T-paitasillaan. Monet vaihtelevat, keskivaikeat rinteet alkavat Roc des Trois Marchesista, josta pääsee laskemaan useita kauniita reittejä alas Saint Martin de Bellevillen hiihtokeskukseen.

Aamuisin ja aamupäivisin aurinko hellii vastapäistä La Massen aluetta, jossa voi vielä hiihtosesongin lopussakin nauttia mitä parhaimmista lumiolosuhteista. Sieltä löytyvät myös vaikeammat rinteet, joista kuitenkin suoriutuvat hyvin myös aloittelijat. Siirtyminen Val Thorensin alueelle, Bellevillen laakson korkeimpaan laskettelukeskukseen, ja edelleen koko Trois Vallées'n hiihtoalueelle käy helposti. Perinteisen maastohiihdon harrastajille löytyy lisäksi 28 kilometrin mittainen latu, joka alkaa Saint Martinista.

Hiihtokeskus Les Menuires Lisätiedot

  • Hiihtolatuja
  • Snowpark
  • Hiihtokoulu
  • Hiihtopäiväkoti
  • Lasten päivähoitopalvelu
  • Elokuvateatteri
  • Ravintola
  • Uimahalli
  • Yökerho
  • baari
  • Urheiluliike
  • Lumikelkkamäki
  • Ruokakauppa
  • Pankki
  • Pankkiautomaatti
  • Hyvinvointipalvelut

Lisätietoja

Lasten paratiisi Les Menuires

Les Menuiresin hiihtokeskus on ihanteellinen hiihtolomakohde lapsiperheille. Hiihtokeskuksessa on kaksi "Piou Piou" -lastenkylää, jotka sijaitsevat Croisetten ja Bruyèresin alueilla. Pienimmille, yli 3 kuukauden ikäisille lapsille löytyy hoitopaikka siksi aikaa, kun vanhemmat viettävät aikuistenpäivää. Perheen pienimmät laskijat on otettu hiihtokeskuksessa monin tavoin huomioon. Hissilippu on maksuton alle 5-vuotiaille lapsille, ja hiihtokeskuksessa on neljä maksutonta mattohissiä ja yksi maksuton ankkurihissi sekä kaksi aloittelijoiden aluetta, joissa on hyvät puitteet ensimmäisille laskettelu- ja lumilautailukokeiluille.

Täyden palvelun lomakohde

Les Menuiresissa riittää koettavaa vielä laskettelupäivän päätyttyä ja rinteiden ulkopuolella, sillä vapaa-ajanviettomahdollisuuksien kirjo on laaja. Virkistävää vaihtelua hiihtolomaan tuo esimerkiksi liikunta- ja hyvinvointipäivä. Vuonna 2005 avatussa 4500 neliömetrin kokoisessa vapaa-ajankeskuksessa on uimahalli, josta löytyy kylpylä- ja spa-osasto sekä kuntosali- ja hyvinvointialue. Les Menuires tarjoaa riittävästi valinnanvaraa myös niille, jotka viettävät päivänsä mieluummin ostoksilla. Aivan rinteiden juurelta löytyy kauppakujia ja liikekeskuksia, joissa on yhteensä 90 liikettä, 48 baaria ja ravintolaa (16 rinneravintolaa), 6 yökerhoa ja klubia sekä 2 elokuvateatterisalia.

Suksilla kotiovelle

Les Menuiresin maine rauhallisena ja miellyttävänä hiihtokeskuksena pätee yhä edelleen. Hiihtokekuksen majoituspaikat, kuten hotellit, lomamökit, loma-asunnot ja lomahuoneistot tarjoavat 25 500 vuodepaikkaa. Lähes kaikista majoituspaikoista pääsee joko suoraan rinteeseen tai sitten rinne päättyy aivan kotioven eteen. Hiihtokeskus on rakennettu 60-luvulla ja se on säilyttänyt Savoien alueelle tyypillisen charmin ja aitouden. Uusista rakennuksesta varsinkin lomamökit ja hotellit on rakennettu vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen puusta ja kivestä.

hissilippua 3 Vallées

Saatte jokaisesta meidän kautta varaamastanne hissilipusta alapuolella näykyvän alennussumman.

Val Thorens
05-12
Alennus
256,00 €
-30,00 €
13-64
Alennus
320,00 €
-55,00 € -
65-74
Alennus
288,00 €
-30,00 € -
75-99
Alennus
80,00 €
-10,00 € -
fam. 4 pers.
Alennus
1.024,00 €
-110,00 € -
fam. 5 pers.
Alennus
1.280,00 €
-140,00 € -
fam. 6 pers.
Alennus
1.536,00 €
-160,00 € -
Ikä Val Thorens Alennus
05-12 256,00 € -30,00 €
13-64 320,00 € -55,00 €
65-74 288,00 € -30,00 €
75-99 80,00 € -10,00 €
fam. 4 pers. 1.024,00 € -110,00 €
fam. 5 pers. 1.280,00 € -140,00 €
fam. 6 pers. 1.536,00 € -160,00 €
  • Viralliset hissilippujen hinnat euroissa.
  • Hissiliput maksetaan vasta loppumaksun mukana (ei ennakkomaksua!).
  • Hissilippuja vaihtelevalle ajalle tarjoamme Teille pyyntöä vastaan mielellään.
  • Voit maksutta perua tai muuttaa hissilippuja koska tahansa ennen matkaa.
  • Perheliput ovat voimassa vain perheille, joissa on kaksi aikuista ja kaksi tai useampi 5-17-vuotias lapsi.
  • The ski pass prices "groupe 20+" are only valid in the displayed weeks for groups (associations, ski-clubs, companies and work coucils) ordering at least 20 ski passes for the same ski area and the same period of validity .
  • Hissilippu alle 4-vuotiaille maksuton (saatavilla vain paikan päällä, ikä todistettava).
  • Vakuutus hissilipuille ei sisälly hintaan. Lisätietoja ja hinnastot saatavilla lipunmyyntitoimistoista tai internetistä osoitteesta www.carreneige.com.
huipulle

Les Menuires 645 Huoneistoja

  • vapaa
  • tarjous
  • pyynnöstä
  • varattu
  • internet
  • sauna
  • Uima-allas
  • takka
1/645
Busy...